perjantai 14. lokakuuta 2016

Woojeon

Minulla on ollut meneillään mustan teen kausi, en ole valkoista ja vihreää teetä juonut juuri lainkaan. Suurella mielenkiinnolla lähdin kuitenkin maistamaan korealaista vihreää teetä, sillä toivoin jälleen löytäväni hyvää teetä muualtakin, kuin Kiinasta. Tämä vihreä tee oli Woojeon, jonka kerrotaan olevan laadun suhteen hienoin korealainen vihreä tee ja jonka sato korjataan juuri kasvukauden alussa. 

Teelehdet ovat pieniä ja rullattuja, eivät ihan tasakokoisia. Lehdet ovat monen eri sävyisiä vihreitä, pääasiassa tumman vihreitä. Teelehdet tuoksuvat todella tuoreelle ja raikkaalle! Tuoksu on intensiivinen ja lehtevä, hiukan ruohoinenkin. Tuoksu ei oikeastaan lupaile ihmeitä, enemmänkin sellaista perushyvää vihreää.

Mielenkiintoista on, että haudutuksen jälkeen teelehtien tuoksu on aivan toinen! Nyt lehdet tuoksuvat todella voimakkaasti mustaherukan lehdille ja niiden väri on kaunis, voimakkaan vihreä. Haudutettu tee taas tuoksuu hyvinkin tavanomaiselle maustamattomalle vihreälle. Oikeastaan juoman tuoksu tuo mieleeni kiinalaisen vihreän teen. Tuoksu on voimakas ja lehtevä, joukossa aavistus mustaherukan lehtiä. Juoma on melko voimakkaan värinen, kirkas, vaalean keltainen, vähän vihertäväkin. Paljon keltaisempi keltainen, kuin useat muut juomani vihreät teet.


Maku on todella intensiivinen ja vahva. Voimakkaan ruohoinen ja merileväinen, vähän makeakin. Vaikka teelehdet olivat tuoksultaan voimakkaita, teen vahva maku vähän yllättää minut. Kyse ei todellakaan ole mistään lempeästä kaverista. Maku on kuitenkin miellyttävän pehmeä, vaikkakin jälkimaku jää melko voimakkaana ja vähän pistävänäkin kitalaen perälle. Tämä on kaikinpuolin todella tuore ja rehevä tee. 

En oikein ensin tiennyt pidänkö tästä vai en, maku on niin päällekäyvä. Toisella haudutuksella tee onkin erilainen. Tuoksu ei ole lainkaan niin voimakas, eikä makukaan läpitunkeva. Maussa on vähän sitrushedelmää ja enemmän makeutta, ollen nyt oikein kermaisen pehmeä ja paljon ensimmäistä haudutusta miellyttävämpi. Jälkimaun pistävyyskin loistaa poissaolollaan ja tilalle on tullut miellyttäviä ruohoisia sävyjä. Kolmas haudutus on jo selvästi miedompi, joten useammin tätä tuskin kannattaa hauduttaa. Pakkaus lupasi jopa kolme haudutusta, itse suosittelen kahta.

Kaiken kaikkiaan tämä tee oli positiivinen yllätys ja kokemus. On hienoa huomata, miten eri haudutuksella tee muuttuu ja siitä saa irti aivan erilaisia sävyjä. Tykkään.


Woojeon
vihreä tee
Alkuperä: Korea

Ostopaikka: Mandragora
Arvosana (1-5): 4-
Ostaisinko uudelleen: ehkä en, vaikka tämä oli positiivinen kokemus, ovat kiinalaiset laadut edelleen enemmän mieleeni


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti