torstai 26. marraskuuta 2015

Ystävän tee

Sain yhdeltä ystävältäni etukäteen synttärilahjan. Toisaalta ei ole mikään yllätys, että minut tunteva ihminen antaa minulle lahjaksi teetä. Toisaalta se taas on iloinen yllätys! Mokkamestareiden teetä minulla on ollut joskus aiemminkin ja minulla on niistä ihan positiivinen mielikuva. Nykyään Mokkamestareiden teet näyttävät olevan Teetaikurit-brändin alla.

Ystävän tee on mustaa teetä, joka on maustettu mansikalla, aprikoosilla, ruis- ja auringonkukilla sekä aromeilla. Teelehdet näyttävät samalta, kuin yleensäkin maustetut mustat teet. Mustaa ja tumman ruskeaa putua, joukossa näkyy jonkin verran makuaineita ja mansikka on ihan tunnistettavissa jo ulkonäöstä. Tuoksu on todella voimakkaan makea ja mansikkainen. Usein aromimaustetut teet tuntuvat olevan juuri näin voimakkaan tuoksuisia ja aina ne eivät ole niinkään mieleeni, tämä tuoksu on kuitenkin miellyttävä. Tuoksusta tulee sellainen olo, että tämä on varmaankin hyvänmakuinen ja makea maustettu teelaatu.


Haudutettuna teessä on punaruskea, vähän samea väri. Juoman tuoksu on oikeastaan aika vaatimaton teelehtien tuoksuun verrattuna. Mukavasti tässäkin tuoksussa on kuitenkin makeutta, hedelmäisyyttä ja aivan kuin hiukan vaniljaa. Miedon tuoksuinen tee, jossa kuitenkaan itse tee ei tuoksu kovin voimakkaana.

Maku on samantyylinen, kuin juoman tuoksu. Mikä on kyllä sääli, sillä teelehdet tuoksuivat oikeastaan aika lupaavilta. Tietynlaiset maustetut mustat teet ovat minun makuuni, vaikka toisaalta en laadullisesti pidäkään niitä suuressa arvossa. Tämä maku on aika tavanomainen mustan maustetun teen maku. Ei tämä kuitenkaan hassumpaa teetä ole, voisin hyvin pitää tätä vaikka vierasvarana, jota tulisi itsekin silloin tällöin juotua. Maussa on hiukan makeutta ja hedelmäisyyttä, sekä aavistus mansikkaa. Myös se itse musta tee maistuu selvästi, mikä on ehkä hiukan yllätys, kun tuoksussa se ei tuntunut kovinkaan voimakkaana. Maku on melko pehmeä, mutta lopussa on vähän karvautta. Usein tällaisissa mietin johtuuko se pieni karvaus siitä, että mukin pohjalle valuu hauduttimen läpi hieman putua.


Tätä teetä juodessani aloin miettiä miksi maustettuja mustia teelaatuja juodaan niin paljon. Tulin siihen tulokseen, että osaksi se on varmasti omaksuttu tapa, ei edes tiedetä paremmista vaihtoehdoista. Eikä niitä parhaita laatuja ole juurikaan saatavilla pussiteenä ruokakaupasta, josta niin monet oman teensä ostavat. Toisaalta taas kaikkien makuhermot eivät vain ole tottuneet maistelemaan hienostuneempiakin makuja. Maustetuissa mustissa on kyllä se, että kun ne ovat hyviä, ne kyllä maistuvat hyvältä. Ehkä monet vain pitävät maustetun mustan teen mausta. Minäkin juon jonkun verran maustettua mustaa teetä, koska pidän sen mausta.


Ystävän tee
maustettu musta tee

Valmistaja: Mokkamestarit
Arvosana (1-5): 4-
Ostaisinko itse: ehkä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti