perjantai 29. toukokuuta 2015

Shampanjatee

Tiedättehän, teemaailmassa Darjeeling-teen sanotaan olevan se shampanja, vaikka eihän sillä tietysti ole mitään tekemistä shampanjan kanssa. No, minäpä menin ja tilasin shampanjateetä! Tänään tätä teetä juodessani tajusin, että olen tainnut kokonaan unohtaa siitä kirjoittaa.

Thehuoneelta tilattu The Champagne on vihreä tee, jossa on shampanjan aromia, kylmäkuivattuja mansikoita ja Rooman kamomillan kukkia. Kuulostaa aika komealta, vai mitä. Siis shampanjan makuista vihreää teetä, mansikoita ja vielä kukkiakin silmän iloksi. Ei tämä yhdistelmä kovin pahasti voi mennä pieleen.

Teelehdet tuoksuvat tosiaan shampanjalta ja vihreältä teeltä, tuoksu on aika pehmeä ja miellyttävä, jos siis sattuu pitämään shampanjasta ja sen tuoksusta. Mansikoita ja kukkia on melko vähän, mutta on niistä silmän iloksi kuitenkin. Haudutettuna tee on kirkkaan keltainen, vähän shampanjaa tummempi väriltään. Tuoksu on pehmeä, ehkä vähän omenainen, hyvällä tahdolla tuoksusta voi vielä löytää aavistuksen sitä shampanjaakin, itse tee ei kovin paljon tuoksu. Maku on pehmeä ja miellyttävä, mieto vihreä tee. Shampanjaa on havaittavissa jälkimaussa ja se tuo veden kielelle. Vihreän teen toivoisin maistuvan voimakkaammin. Tämä on miellyttävä seurustelujuoma, mutta tuskin silti sellainen, jota ostaisin toiste.


The Champagne
maustettu vihreä tee

Ostopaikka: Thehuoneen verkkokauppa
Arvosana (1-5): 2+
Ostaisinko uudelleen: ei

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti