torstai 11. joulukuuta 2014

Sitruunaa

Sitruunatee oli suosikkiani joskus kauan sitten, kun vielä join pääasiassa pussiteetä. Silloin kokeilin myös sitä, että lisäsin sitruunaa maustamattomaan mustaan teehen. Se yhdistelmä ei todellakaan toiminut tai ehkä laitoin sitruunaa liikaa... Joka tapauksessa, toisinaan mieleni tekisi saada oikein hyvää sitruunateetä, sellaista jonka pieni kirpeys tuo veden kielelle.

Viimeisimmän teetilaukseni tein Thehuoneelta, josta tilasin vaihteeksi myös yhden sitruunateen. Toivoinkin pitkästä aikaa saavani oikein hyvää sitruunateetä. Asian Lemon on sekoitus kiinalaista ja ceylonilaista mustaa teetä ja se on maustettu limellä, appelsiinilla ja sitruunan kuorella. Teelehdistä tulee todella voimakas limen tuoksu, joukossa on hiukan appelsiiniakin. Tuoksu ei tuonut mieleeni juuri sellaista unelmieni sitruunateetä, mutta mielenkiinnolla maistoin tätä heti ensimmäiseksi.

Myös haudutetussa teessä tuoksuu lime kaikkein voimakkaimmin ja samoin maistuu. Maku on todella pehmeä ja miellyttävä. Tämä on todella hyvä tee, mutta tietyllä tavalla pieni pettymys, koska olin ajatellut maistavani teessä enemmän sitruunaa. Toisaalta, kyllähän teelehdistä sen jo näkeekin, ettei sitruunan kuoripaloja ole ihan hirveän paljon, joten ei se sitruuna hirveän voimakkaana voikaan maistua. Jos tätä lähestyy vähän eri kantilta, on tee kaikkea muuta kuin pettymys, sillä maku on oikeasti todella miellyttävä. Tämä ei muuten edes ota nokkiinsa vähän huolimattomasta haudutuksesta, vaan maku on edelleen hyvin pehmeä. Sopii siis hyvin sellaisiin aamuihin, kun kaikki menee sähläämiseksi ja tee unohtuu hautumaan liian pitkäksi aikaa. Jos limen maku on mieleen, tätä teetä kannattaa kokeilla.

Olen jo jonkin aikaa kulkenut siihen suuntaan, että maustamattomat mustat maistuvat kaikkein parhaalta. Silti usein tulee palattua maustamattomiin teelaatuihin. Nyt silti alan huomata, että yksinkertaisemmin maustetut teet maistuvat paremmin ja liian monimutkaiset teet jäävät nykyään ostamatta. Pieni toivo elää, jos vaikka oma makuaistini kehittyisi johonkin suuntaan. Vielä kun aikuinen ihminen oppisi kielellisestikin ilmaisemaan itseään jotenkin monimuotoisemmin ja viihdyttävämmin. :)
Kuva on taas huono, kun menin yrittämään jotain hienompaa, kuin osaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti