maanantai 7. huhtikuuta 2014

Jänniä sekoituksia

Olen aikaisemmin kannattanut lähinnä "puhtaita" teelaatuja, siis sellaisia, joissa on vain yhtä sorttia teetä. Nyt minulle on avautunut uusi maailma, kun tajusin kuinka erinomaista teetä on saatu aikaiseksi sekoittamalla eri teelaatuja keskenään. Ensimmäinen kokeilemani sekoitus taisi olla Leijuva lumihiutale, joka pääsi samantien suosikikseni.
Grenadina

Grenadina on sekoitus useaa teelaatua: vihreät teet China Sencha, Formosa Gunpowder, En Shi Yu Lu ja Jade Rings, keltainen tee Huang Xiao sekä valkoinen tee Shou Mei. Lisäksi tee on maustettu omenalla, persikalla, persikankukalla ja granaattiomenalla. Ensimmäisellä silmäyksellä tee näyttääkin aikamoiselta sekamelskalta, jossa on vähän kaikkea. Teelehdistä tulee todella huima makean ja hedelmäisen teen tuoksu - tuoksu lupaa todella hyvää. Juoman väri on vaalea ja tuoksu miedompi, mutta samantyylinen, kuin teelehtienkin tuoksu. Maultaan tee tuntuu sijoittuvan vihreän ja valkoisen teen väliin. Oikein hyvä pehmeän ja hedelmäisen makuinen tee, joka ei kuitenkaan maussa yletä aivan tuoksunsa tasolle.

Keisareiden tee
Keisareiden tee on sekoitus vihreää teetä Sweet Flower, Yunnan Green, Formosa Gunpowder ja Phoenix Eyes sekä valkoista teetä Snow Buds. Teen mausteena on kanelipuuta, jasmiinia, krysanteemia, currylehtiä, kardemummaa, santelipuuta ja kurkumaa. Pelkästään jo makuaineet tuntuvat aika erikoisilta ja lisäksi, Grenadinan tavoin, teen ulkonäöstä tulee ensimmäisenä mieleen sekamelska. Aloinkin olla aika epäileväinen tämän teen suhteen ja ihmettelin jo, miten olen tällaista tullut edes ostaneeksi. Teelehdet tuoksuvat mukavasti mausteiselta. Valmiin juoman tuoksu on samanlainen mausteinen ja raikas, väri kirkas vaalean keltainen. Maku on myös mausteinen ja vähän erikoinen, kuitenkin tuoksua miedompi. En oikein osaa sanoa pidänkö tästä teestä vai en, maku on niin erilainen, kuin millaista teetä suurimmaksi osaksi juon. Toisaalta maku on pehmeä ja miellyttävä, hieman hedelmäinenkin. Toisaalta taas maku on mausteisen pistävä, etenkin jälkimaku. Tässä teessä ei ehkä tullut niin kiinnittäneeksi huomiota itse teehen, sillä mausteet veivät kyllä kaiken huomion.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti