lauantai 11. tammikuuta 2014

Mokkamestareiden Tammerkoskitee

Joululahjaksi sain Tammerkoskiteetä, paketin kylkeä koristaa nimen mukaisesti kuva Tammerkoskesta. Tämä musta tee on maustettu katajanmarjalla, karpalolla, mansikalla sekä musta- ja punaherukalla. Ainesosat ovat mitä suomalaisimmat, mikä tietysti sopii hyvin tamperelaiseen teehen. Taitaa olla muuten ensimmäinen kerta, kun näen katajanmarjaa teessä. Mokkamestarit on myös minulle uusi tuttavuus. En ainakaan muista heidän teetään ennen maistaneeni.

Maustetuissa mustissa teelaaduissa en juuri koskaan ole nähnyt kerrottavan mistä mustasta teestä on kyse. Samoin tämä tee sisältää "mustaa teetä", jota ei ole sen kummemmin eritelty. Mokkamestareiden nettisivuilla on kuitenkin kerrottu, että he käyttävät pohjateenä useimmiten korkealaatuisia ja mietoaromisia kiinalaisia teelaatuja. Taitaa siis olla aika vaihtelevaa, mistä tee on kotoisin. Oli kuitenkin kiva vaihteeksi tietää edes jotain, mistä teestä tai minkä maalaisesta teestä on kyse.

Teessä on oikein voimakas tuoksu, jossa tuntuu selvästi herukkaa ja vähän mansikkaa. Maku taas on tuoksua miedompi. Herukkaa on maussa selvästi, mutta se ei kuitenkaan hallitse makua liikaa. Kun oikein pysähtyy maistelemaan, on maussa havaittavissa myös mansikkaa. Katajanmarja on teessä mielenkiintoinen tuttavuus, mutta maussa en havainnut sitä ollenkaan, vaikka olen  useammankin kerran maistellut. Tämän teen kohdalla huolimaton haudutukseni kyllä vähän kostautui ja teestä tuli turhan tymäkkää. Kun teetä ei unohda liian pitkäksi aikaa hautumaan, ei maku ole ollenkaan kitkerä, vaan juuri sopivasti voimakas.

Olen tarjonnut tätä jo muutaman kerran vieraillekin ja tee on saanut kehuja. Taitaa olla siis suomalaiseen makuun. Tämä on oikein kiva perustee, jota kehtaa tarjota vieraille ja juo mielellään itsekin. Tämän teen perusteella voisin hyvin toistamiseenkin kokeilla Mokkamestareiden teemakuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti