tiistai 3. joulukuuta 2013

Kokemukseni Mandragorasta

Olin jo jonkin aikaa suunnitellut tilaavani seuraavaksi teetä mandragora.fi:stä. Teevalikoima on vakuuttava, verkkokauppa asiallinen ja hintataso erittäin hyvä. Lisäksi tarjonnassa olevat teen kokeilupakkaukset ovat kiinnostavia ja houkuttelevia. Sorruin tilaamaan vähän enemmän kerralla, mutta toisaalta tällä kertaa en ole avannut kaikkia laatuja heti, vaan tilasin teetä vähän varastoonkin. Kaikkiaan tilasin yhdeksää teetä sekä kolme kokeilusettiä, joissa jokaisessa on kuutta eri teetä maisteltavaksi.

Teelaatuja on oikein kattava valikoima, myös erikoisuuksia. Eri laatuja ei ole kuitenkaan hillittömästi, joten valintoja on kohtalaisen helppo tehdä. Teet on luokiteltu selkeästi eri kategorioihin ja etsimänsä on helppo löytää. Teet on kuvailtu riittävän hyvin ja monissa on myös kerrottu millaisessa paikassa kyseinen tee on kasvanut. Toiset teet on kyllä kuvailtu huomattavasti toisia paremmin. Oolong-teetä en heti löytänyt, koska ne eivät olleet omana otsikkonaan, vaan kohdassa Erikoisteet.

Lisäksi Mandragorassa on hyvä valikoima kahvia, suklaata, astioita ja välineitä joka lähtöön, makusiirappeja, mausteita ja vaikka mitä. Mukavan henkilökohtaisen lisän verkkokauppaan tuo muuten se, että sivuilla on myös esitelty ihmiset, jotka yrityksessä tekevät töitä.

Tein tilaukseni keskiviikkona iltapäivällä ja jo tuntia myöhemmin sain toimitusvahvistuksen. Paketin hain perjantaina, joten toimitus oli kyllä nopea. Jostain olin lukenut, että jokaisessa paketissa olisi jokin yllätyslahja. Ja vaikka mielenkiinnolla odotin millainen yllätyslahja paketissa olisi, olin iloisesti yllättynyt: paketti pu-erhia, suklaamaistiainen sekä kestokassi. Kassi tuleekin verkkosivujen mukaan aina tilaajalahjana yli 99 euron tilauksiin. Toimituslomakkeella oli lisäksi kirjoitettu kynällä henkilökohtaisesti terveisiä ja se toi oikeastaan aika hyvän mielen sekä mielikuvan henkilökohtaisesta asiakaspalvelusta. En tiedä oliko paketti tarkoituksella kasattu houkuttelevaksi, mutta sellainen se oli. Pakettia avatessa ensimmäiseksi näkyviin taisi tulla maistiaissuklaata ja teepaketteja. Fyllingit, joilla paketti oli saatu tiiviiksi, olivat paketissa alimmaisina.

Teepussit on helppo avata ja jokaisessa on mukana pussinsulkija. Maistamani teet ovat olleet laadultaan todella hyviä. Teelehdet, tuoksu ja maku ovat kaikissa olleet kohdallaan. Ainoastaan muutama kokeilupakkauksessa ollut teelaatu ei ole ollut ihan mieleisiäni.

Postikulut ovat ainoa huonompi asia. Postikulut ovat 6,95 euroa ja vasta 149 euroa ylittävä tilaus tulee postikuluitta. Postikulujen takia Mandragorasta ei kannata tilata vain muutamaa teetä, vaan aina isompi satsi kerrallaan.

Kokonaisuutena kokemus Mandragorasta oli erittäin positiivinen. Tähän mennessä käyttämistäni verkkokaupoista tilaisin uudelleen mieluiten juuri sieltä. Ja itse asiassa aikomus onkin tilata uudelleen vielä ennen joulua ja ostaa muutama joululahja.

+ hyvät hinnat
+ houkutteleva ja kattava valikoima
+ luomutuotteita
+ nopea toimitus
+ selkeät ja toimivat sivut
+ hyvät maksutavat
+ valikoimassa kokeilupakkauksia
+ laadukkaat teet
+ yllätyslahja
+ henkilökohtaisen oloinen asiakaspalvelu

- postikulut

Yleisarvosana (1-10): 9,5

mandragora.fi


Edit 4.2.2014: Postikuluja on alennettu 5,95 euroon. Toisin sanoen kynnys tilaamiseen pienenee. :) Mielestäni kuuden euron postikulut alkavat olla kohtuullisen tienoilla ja mietinkin nostaisinko antamaani yleisarvosanaa. En kuitenkaan tehnyt niin, koska edelleenkään ei kannata tilata vain paria pakettia kerrallaan ja toisaalta postikuluttomuuteen tarvitaan edelleen yli 149 euron ostokset. Joka tapauksessa, postikulujen pieneneminen on tietenkin oikein positiivinen juttu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti