torstai 17. lokakuuta 2013

Althaus Darjeeling Puttabong

Kävin pitkästä aikaa herkuttelemassa Jätskibaari Vohvelissa, Porissa. Olen kyseisen paikan maininnut jo parikin kertaa, mutta sieltä nyt vaan sattuu ainoana paikkana lähialueella saamaan mieleistäni jäätelöä ja teetä.

Teevalikoimaan kuului tällä hetkellä neljä teetä, joita sai halutessaan ensin katsella ja haistella purkista. Vaihtoehtoina oli muistaakseni valkoista teetä, yrttiteetä ja olisiko yksi ollut rooibosta, sekä oma valintani; maustamatonta mustaa Darjeeling-teetä. Kyseessä oli Althaus Darjeeling Puttabong. Pidän siitä, että on mahdollisuus rauhassa tutustua teevaihtoehtoihin, eikä teetä siis tarvitse valita sokkona tai nimen perusteella.

Tee tuodaan kannussa pöytään ja kerrotaan kauanko vielä kannattaa antaa teen hautua. Teen hautuessa maistelin jo jäätelöäni, kuten kuvasta näkyy. :) Mielestäni on ihanaa, paitsi että tarjolla oleva tee on hyvää, sitä myös saa tarpeeksi. Miksi kukaan menisi mieluummin juomaan pienen kupin pussiteetä, kun tarjolla on tällainen vaihtoehto?

Ja sitten itse teehen. Maku oli erittäin miellyttävä, täyteläinen ja hedelmäinen. Tästä on melkein vaikea uskoa, että kyseessä todella oli maustamaton tee, maku oli niin makean hedelmäinen. Tätä teetä lisää!


PS. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan kyseessä oleva paikka saa minulta kehuja ihan ansaitusti. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti