perjantai 13. syyskuuta 2013

Vierasbloggaaja: Teekukkia Ebaysta


Tilasin Ebayn kautta ensimmäistä kertaa teetä. Kaikenlaisia teitä oli runsaasti valittavana, erilaisia makuja ja laatuja vaikka kuinka paljon. Päädyin ostamaan teekukkia, joita myytiin 10 kpl:een pakettina hintaan £ 3.99 + 2.99 postarit. 


(Kuva: Ebay-myyjä grandtobuy2)

Teekukkien luvataan olevan suurimmaksi osaksi vihreää teetä, jokunen mustaa teetäkin sisältävä on. Kukkana on ainakin neilikkaa, krystanteemia, jasmiinia, pionia ja kehäkukkaa. Ainakin kuva on melkoisen lupaava. Vähän epäilyttää että ei kai kukka voi säilyä noin oikean ja värikkään näköisenä kuivauksen jälkeen kuin kuvassa, sillä aiemmin käyttämäni teekukat ovat olleet väriltään melko samean vihertäviä kaikki. 

Teekukat saapuivat Kiinasta asti kahdessa ja puolessa viikossa, mikä on melko tavanomainen aika oman kokemukseni mukaan. Paketti saapui kirjattuna kirjeenä postikonttoriin ja oli pieni pahvilaatikko, jossa teekukat olivat hyvin säilyneet kuljetuksen ajan.

Jokainen kukka oli pakattu omaan yksittäispakkaukseen, joka aukesi helposti repäisemällä. Pakkauksessa oli vain kiinalaisia merkkejä, joten mistään ei tiennyt minkälaista teetä kukin sisältää. Sisältä paljastui hyvin tyypillisen näköinen teekukka, jollaisia vastaavia olen aikaisemminkin käyttänyt.

Kiehautin veden ja laitoin kukan lasiin. Omistan vain yhdet teelasit, koska tykkään juoda teetä mieluiten keraamisista kupeista, joten tämä lasi sai kelvata, vaikka olikin hiukan pieni. Kukka alkoi avautumaan hiljakseen ja sen liikettä oli mukava katsella sekä arvailla lopputulosta.

Näitä onkin mielenkiintoista jatkossa käyttää, kun ei ikinä etukäteen tiedä millainen kukka sillä kertaa lasiin aukeaa. Luvassa siis lisää kuvia erilaisista kukkasista jatkossa myös tänne ihasteltavaksi.

Kukasta tulikin todella hieno ja värikäs, olin positiivisesti yllättynyt. Lasi saisi olla hiukan isompi, jotta kukka pääsisi kunnolla laajentumaan ja olisi edukseen myös kuvassa. En ole aivan varma, mutta olisiko tuo krysanteemin kukka?


Tee oli hyvää, melko tyypillinen vihreän teen raikas ja pehmeä maku sekä hennon kukkainen tuoksu.

Ostokokemus Ebaysta oli sujuva. Olen monet kerrat aiemminkin sieltä tavaraa tilannut, mutta en kertaakaan teetä. Hinta oli mielestäni kohtuullinen, maksu tapahtui turvallisesti Paypalilla ja tuote on laadukas. Aluksi tietysti katsoin että myyjällä on paljon positiivisia ostopalautteita ennen tilauksen tekemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti