tiistai 13. elokuuta 2013

Tuliaisia Hongkongista

Appiukkoni kävi Hongkongissa ja toi tuliaisina mm. teetä. Hän kyllä harmitteli, että olisi voinut tuoda muutakin, vaikka kiinalaisen teeastiaston, jos olisi tiennyt minun pitävän teeblogia. Ilmeisesti siitä ei ollut siis ollut puhetta aiemmin. Joka tapauksessa, miellyttävänä yllätyksenä sain maisteltavakseni kuusi erilaista Gianna-teetä.


Lychee musta tee huumasi heti tuoksullaan. Todella hyvä kukkainen ja hedelmäinen tuoksu, jonka muistan haistaneeni joskus kauan sitten aiemminkin, tosin en muista missä. Teessä on samaa tuoksua. Teen väri on vahva punaruskea, mutta maku on yllättävän lempeä, todella hedelmäinen ja kukkainen. Erittäin hyvää teetä.

Tikuanyin teen arvelen olevan oolong-teetä, tosin lähempänä vihreää kuin mustaa teetä. Hautuneet lehdet ovat kokonaisia. Tee on melko vaalean väristä, maku taas on mieto, mutta kuitenkin voimakas. Kielen reunoille tulee jokin erikoinen miellyttävä maku, jota en tunnista tai muista aiemmin maistaneeni.  Juttelin tästä isäni kanssa, joka ehdotti voisiko kyseessä olla se viides perusmaku eli umami. Kumpikaan meistä ei tiennyt miltä umami maistuu, mutta internetin ihmeellinen maailma kertoi sen olevan suurinpiirtein happaman makeaa, oikein miellyttävän makuista. Siis ei hapanta eikä makeaa, mutta kuitenkin jotain sinne päin. Tämä maku oli joka tapauksessa oikein miellyttävä.


Jasmine tee on todella maukas vihreä tee. Jasmiiniteestä en ole aiemmin juuri välittänyt, mutta tämä on todella hyvää. Teen joukossa on kukkia ja maku onkin mukavan kukkainen.

Ihan kaikki näistäkään eivät sentään olleet superhyviä. Oolong-tee on aika tavallinen, perusoolong. Pu Erh teessä vastaan iskee tuttu maanläheinen tuoksu, jota myös maku pitkälti toistaa. Tämä on irtoteetä, mutta maku on hyvin samanlainen, kuin aiemmin kertomissani teekakuissa. Vihreä tee on perushyvä, maukas vihreä tee.

Join jokaista teetä samoista teelehdistä vähintään kaksi kertaa ja jokainen näistä teelaaduista oli toisella kerralla täysin tai lähes yhtä hyvää, kuin ensimmäiselläkin haudutuksella.

Jokainen näistä teelaaduista oli hyvä ja tavallisemmatkin maut pesevät monet täällä marketeissa myytävät teet. Ehkäpä tämä kuvastaa maidemme teekultuurien välisiä eroja. Tavallinen kiinalainen tee on samalla viivalla melko hyvien täällä myytävien makujen kanssa, kun taas todella hyville kiinalaisille teemauille en ole Suomesta löytänyt vertaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti